keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet tulokkaat.

Vuoden vaihtuminen on tuonut mukanaan tutun ilmiön. Salilla näkee paljon uusia ihmisiä, jotka ovat päättäneet tänä vuonna kuntoilla enemmän. Joidenkin into pysyy, mutta moni pettää uuden vuoden lupauksensa  viimeistään huhtikuussa. Olen parilla viimekäynnillä seuraillut nuorta hoikkaa poikaa, joka on uusi tuttavuuskuntosalilla. Poika treenailee personal trainerin opastuksella. Mietin itsekseni pojan tarinaa: onko hän kenties saanut huomautksia hoikasta ulkomuodostaan ja päättänyt, että on aika hankkia  lihaksia. Vai ovatko kenties vanhemmat maksaneet pojalleen personal trainerin, jotta hän löytäisi intoa kuntoiluun. Oli tarina mikä tahansa toivottavasti hän jaksaa painaa vielä huhtikuun jälkeenkin.

Kävin testaamassa Pilatesball tuntia, joka oli 
oikein mukavaa. Ostimme myös kotiin kaksi 
kappaletta kuvassa näkyviä Fitballeja.


Kuntosalillani on vesivahingon vuoksi kylpyhuoneremontti, jonka onneksi pitäisi valmistua piahkoin.
Suihkujen ja saunan tilalla on vain muutama siirrettävä suihkukoppi pukuhuoneen reunassa. Sangen mielenkiitoista käydä suihkussa kuin olisi näyteikkunassa. Harmittaa kun osa pukuhuoneen kaapiesta on jouduttu eristämään ja juuri isoimmat kaapit. Käytössä on vain pienemmät kaapit joihin saa juuri ahdettua vaatteet, käsilaukun, sekä repun. En malta odottaa että pääsee jälleen saunaan!