keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Saunaan ja uimaan.

Sauna on mukava paikka kuntosalin jälkeen, varsinkin näin pakkasella ja kun kotona ei ole saunomismahdollisuutta. Sinne tulee vain helposti jämähdettyä pitkiksi ajoiksi.Tapasin viime kerralla saunassa mukavan naishenkilön jonka kanssa rupattelimme hyvän tovin. Nainen kertoi pitävänsä avantouinnista ja toivoi, että pääsisi kuntosalin jälkeen saunan lisäksi avantouinnille. Itse kerroin välillä miettineeni miksi kuntosalilla ei tosiaankaan ole uima-allasta. Olisi mukava pulahtaa rentouttavalle uinnille treenin jälkeen, tai mikä ettei ihan kuntouinnillekin. No, varmaankin tilan puutteen ja ylläpitokustannusten vuoksi. Nainen mietti sitten jospa piakkoin valmistuvan remontin yhteyteen lisättäisiin vielä pienen kylmävesiallas, onhan toki siivouskomerossa vielä tilaa!

Pohdiskelin itsekseni vielä vaatteita vaihtaessani ennen treeniä syömistä. Usein näkee kiireisiä ihmisiä juoksemassa pukuhuoneeseen banaani/leipä/suklaapatkukka tms. suussaan. Ymmärrän toki jos ei ole päivän aikana ehtinyt kunnolla syömään ja on mukavampi urheilla kun on jotakin vatsassa. Toisaalta taas ihmettelen etenkin suklaan, leivän tai muun isomman evään syömistä juuri ennen treeniä. Eikö sinne salille olla juuri menossa kuluttamaan niitä kaloreita? Eivät ne hetki sitten syötynä mihinkään katoa. Lisäksi täydellä vatsalla kuntoilu on epämukavaa ja aiheuttaa vain pahaa oloa.